SuomiTyres-kesärenkaat kauppoihin kevääksi!

SuomiTyres-kesärenkaat kauppoihin kevääksi!

15.03.2022 10:15

 

Pitkään niitä on meiltä kyselty, ja pitkään me niitä kehittelimmekin. Nyt olisi kuitenkin valmista, ja ensimmäiset tuotantoerät ovat jo pakkaamossa.

SuomiTyres-kesärenkaat ovat nyt jälleenmyyjien tilattavina ja mallisto ilmaantuu jsiis kauppojen hyllyille keväällä 2022.

 

“Ketutti ajella kesä muiden renkailla”

SuomiTyresin Lieksan tehtaallamme valmistetaan nyt fillareihin myös kesärenkaita, suuren suosion saavuttaneiden nastarenkaidemme lisäksi.

– Kun meillä on pelit ja pensselit ja alan terävin osaaminen, olisi hulluutta olla tekemättä tätä, miettivät yhtiön johtokaksikko Timo Väänänen ja Jani Turunen.

– Tämä on bisneksenäkin tietysti järkevämpää, kun saadaan tuotanto paremmalle käyttöasteelle. Mutta ennen kaikkea tässä on kyse siitä, että itseä ketutti ajella kesät kilpailijoiden renkailla, virnistää toimitusjohtaja Väänänen.

– Sama täällä. Nyt saadaan panna omat kumit alle kesäksikin. Ja tehdään samalla niitä nyt sitten vähän muillekin, komppaa tuotepäällikkö Turunen.

Kaksikon tarinoihin on syytä lisätä vähän velmukerrointa, mutta ihan katteettomia eivät miesten puheet ole: molemmat ovat tuttu näky Lieksan maisemissa fillareineen.

 

Koli ja Lieksa lippulaivoina

Me SuomiTyresillä olemme ylpeitä juuristamme, ja se on saanut näkyä myös uusien rengasmallien nimeämisessä.

Malliston lippulaivat ovat katupyöriin soveltuva "Lieksa" ja maastofillareihin suunniteltu "Koli MTB".

Lieksa-mallistoa on saatavilla kolmessa koossa: 42-622, 50-622 sekä 47-507. Renkaassa on skinwall-rakenne.

Vahvistettu Lieksa E-Bike -rengas soveltuu sähköavusteisille pyörille. Kokovalikoima on 28-tuumainen: 42-622 ja 50-622.

Vaativampaankin maastorynkytykseen soveltuva Koli MTB puolestaan tulee neljässä koossa 29- ja 27,5-tuumaisena: 65-622, 57-622, 65-584 ja 57-584. Rakenne tässäkin on skinwall.

Muihin kesärengasmalleihin voit tutustua verkkosivumme tuotteet-osiossa.

 

Myrkytön kumiseos yhä osana reseptiä

Kesärengasmallistomme materiaali, kumi, on samaa Non-toxic-kumiseosta, jota käytämme myös talvirenkaissamme.

– Pintakumit tulevat edelleen Teknikumilta, joka osaa asiansa. He toimittavat meille juuri sellaisen seoksen, jonka me mallistoomme tarvitsemme, Turunen sanoo.

– Nämä on pieniä asioita, mutta kyllä meille silläkin arvoa on, että ei nyt ehdoin tahdoin myrkytetä maapalloa.

 

Toimitukset jälleenmyyjille käynnissä!

Kesärengasmallisto on saatavilla jälleenmyyjiltämme kevään 2022 aikana. Olemme avanneet kauppiaita varten verkkotilausjärjestelmän, ja toimitamme renkaat heille suoraan tehtaalta tilausten perusteella.

Ellei paikallisella kauppiaallasi ole renkaitamme valikoimassaan, potkaise häntä polveen ja kehota ottamaan pikaisesti yhteyttä!

Sinkki ja kettinki tiukalle vaan! Ensi kuun jälkeen on jo toukokuu!
 

Lieksassa maaliskuussa 2022,
SuomiTyresin jengi.

Ostoskoriin 0
Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi